Re: Aloittelijalle neuvoa

JuustoMan wrote:
jh2392 wrote:

Jotenkin pidän kynnystä lähteä viikokisoihin liian korkeena
JH


itellä vähän sama homma

Kertokaa toki mistä tämä kynnys johtuu. Tietämättöminä emme pysty asioita muuttamaan haluttuun suuntaan.

Riku H. ja Matti L. voisi myös vähän kertoa omista fiiliksistä. Molemmat aloitti lajin viime kesänä, mutta viikkokisailuun löytyi aika nopeastikin kipinä... taitaa näkyä myös tuloksissa?

Vain voitolla on väliä!

Re: Aloittelijalle neuvoa

Veikkaan, että kynnys on siinä, että ei "kehtaa" tulla heittelemään kun "ei osaa". Siinä nolaa ittensä ja kaikki nauraa. Tyhmää ajattelua, mutta niin se taitaa mennä. Aika paljon taitaa olla sukua luokkatilanteelle, jossa opettaja kysyy, että "onko mitään kysyttäävää" tai "ymmärsivätkö kaikki". Naamoista näkee, että porukka on pihalla kuin vaivaiskoivut, mutta kukaan ei kysy mitään.

Kannattaisi kuitenkin yrittää muistaa, että kukaan ei oikeasti naura. Se on aivan varma. En ole tavannut missään hommassa sellaisia ihmisiä. Joka lajissa kanssakisailijat mielumminkin kannustavat ja ohjaavat/auttavat parempiin suorituksiin. Neuvoja tosin joskus tulee sekä ovista että ikkunoista - suorastaan liiankin kanssa. Mutta silloinkin pitää muistaa, että neuvojat eivät tarkoita pahaa. Ja, jos neuvoja ei halua niin sekin pitää uskaltaa sanoa.

Tuloksiin kisoissa käynti ei todennäköisesti aluksi vaikuta, mutta pääseepähän näkemään miten toiset heittelevät, valitsevat reittinsä ja selvittelevät ongelmatilanteet. Ja siitä voi olla suurta hyötyä.

Myöhemmin pienissäkin "kisoissa" (esim. viikkokisat) käynti hyödyttää, jos on tarkoitus joskus myöhemmin kisailla oikein tosissaan. Kisajännitys tekee toisinaan ihme kepposia. "Parikin" tapausta muistan, jossa olen tehnyt jonkun ihmeratkaisun kisaamassani lajissa ja heti perään ihmetellyt, että miksi hel... minä noin tein. Ja vastauksenkin tiesin: varmistelin kakka housussa.

- Kärpät -

Re: Aloittelijalle neuvoa

Niin tuota... Kai itselläni helpotti asiaa toimitsijan pesti sm kilpailuissa jonka jälkeen tunsin ainakin nimeltä puolet viikkokisojen osallistujista...
Onneks lähdin mukaan, koska epäilen etten vuoden heittelyllä ilman ohjeita ja kannustusta pääsisi lähellekkään nykyisiä tuloksia... (olkoon meikäläisen putti tällä hetkellä missä kunnossa tahansa tongue ) Viime kesänä oli aivan pirun hauskaa nähdä tuloskortin loppulukeman tippuvan joka viikko pari heittoa, ja konkareiden  ilmeet kun Lindroosin äidin poika heittää itsensä kärkipooliin...
Tuo sanottuna jos viikkokisoihin lähteminen tuntuu pahalta, tulkaa nyppäämään hihasta kun näette radalla...
En ole vielä tähän päivään mennessä pyytänyt ketään poistumaan poolista kunhan ryhmän koko pysyy alle 7 hengen, ja mikäli heittoa oikeasti haluaa parantaa, on helpoin tapa ottaa radalta joku joka puttaa, lähestyy, tai avaa paremmin kuin itse ja kysyä mitä omassa heitossa kannattaa parantaa....

Tästä tulikin muuten mieleeni että joku vois opettaa meikäläisen taas puttaamaan neutral kunhan saan tämän pirun flunssani alta pois...

Re: Aloittelijalle neuvoa

MikeJones wrote:
JuustoMan wrote:
jh2392 wrote:

Jotenkin pidän kynnystä lähteä viikokisoihin liian korkeena
JH


itellä vähän sama homma

Kertokaa toki mistä tämä kynnys johtuu. Tietämättöminä emme pysty asioita muuttamaan haluttuun suuntaan.

Riku H. ja Matti L. voisi myös vähän kertoa omista fiiliksistä. Molemmat aloitti lajin viime kesänä, mutta viikkokisailuun löytyi aika nopeastikin kipinä... taitaa näkyä myös tuloksissa?

en tiedä mistä johtuu ja itseasiassa olen matin ja rikun sekä parin kaverini kanssa kierroksen joskus heittänytkin josta jo sain arvokkaita vinkkejä. pitää katsoa jos joskus keskiviikkona tulisi viikkokisoihin heittämään

Taito on sitä kun tuuri muuttuu tavaksi.

Re: Aloittelijalle neuvoa

Tervehdys

No jotenkin se kynnys tuntuu olevan korkeella kun kattelee samaan aikaan radalla olevia "kovia" hiettäjiä.
Oma tasoni on se että A1;llä esim tulokset vaihteelaa välillä 4-6 (joskus oikeen huononan päivänä viel enemmän) muilla radoilla ny pääsen johonkin baariin/plus ykköseen ja a6 radalla  kuus on todella hyvä.
Sama juttu porkas lähinnä bar-> muutama yli tahtia menee ,pitkillä radoilla tieteskin yleensä ongelmia.
Perjantaina vein muutaman kiekon euraan jossa muutama kori (ei varsinaista rataa) ja siel yks kokeili ja ihastui lajiin heti

JH

Last edited by jh2392 (12.05.2010 23:36:08)

Re: Aloittelijalle neuvoa

Hmm, no näkee viikkiksissäkin "kovilta" heittäjiltä seisperejä eli seppoi ja huonompii A1:ltä. Ei toi nyt riitä syyks ettei tuu heittää viikkiksii.. sinne vaa rohkeesti. Tost on hyvä parantaa ja kisata tasotuksellisest voitost.

Ja se on muuten väylä tai reikä tai hole ku puhutaan yhest tiistä + korist, rata on sitten taas ku niit väylii on useempii putkee wink

Nii ja sanon vielä, että jos pitää lajista ja haluu kehittyy ni emmä kyl parempaa neuvoo osais alkuu sanoo ku et viikkokisoihi vaa ja kyselee ja kattelee.. Ja on nois viikkiksis iha hauskaaki vaikkei naama irvessä kehitystä hakiskaan.

Heit lujempaa!

Re: Aloittelijalle neuvoa

jh2392 wrote:

jotenkin se kynnys tuntuu olevan korkeella

Viime vuonna näihin aikoihin olin heittänyt golf-frisbeetä muutaman kerran ja jännitin hulluna että uskallanko mennä viikkokisoihin ja vieraaseen porukkaan mukaan heittämään niitä 20 metrin heittojani. Sitten kuitenkin kävelin sydän pamppaillen A1:lle koska ajattelin että asia kaivelee mielessä niin kauan kunnes sinne uskaltaudun... Ja olen yhä iloinen rohkeudestani!

Möttönenkin oli ihan kiltti vaikka näytti aluksi vähän pelottavalta wink


Älä jahkaile- liity seuraan!

Re: Aloittelijalle neuvoa

Tervehdys

Nyt mulla on keskiviikot ns "kiinni" viel toukukuun ajan mutta kesäkuus kerkeis ,viikonloput on ainakin kesäkuun alussa toden näköisesti "auki"

Sori men nuot väylät ja radat sekaisin:S

Ehkä tänään käyn paiskimas kans jonkun verran jos selkä sallii

JH

Re: Aloittelijalle neuvoa

Mä muuten voitin mun ekat viikkikset cool
Eli niinkin saattaa käydä kun uskaltautuu paikalle!

Heit lujempaa!

Re: Aloittelijalle neuvoa

anna wrote:

Möttönenkin oli ihan kiltti vaikka näytti aluksi vähän pelottavalta wink


Eikai sulle enää se Möttösen kiltin rooli mee läpi??? Mä en uskalla Möttösen takia vieläkään tulla heittelemään big_smile tongue

Jarkko

Re: Aloittelijalle neuvoa

JH suosittelen osallistumista olin tänään ekoissa viikkiksissäni ja heit oma ennätys parani: +4 big_smile

Taito on sitä kun tuuri muuttuu tavaksi.

Re: Aloittelijalle neuvoa

Palijon paremmin sie jo nyt heität kun mie viimevuonna kun aloin käymään viikkiksissä smile
varmaan huomasit et vaikka se alku kynnys tulla kisailemaan on "korkeella" ni aika lepposta menoa se silti on, siitä on hyvä jatkaa ja tulla useemminkin kun seon ilmasta junnuille!
Parhaiten sitä oppii kun kattelee miten noi paremmat pistää kiekkoa menemään, ottaa siitä mallia, ja kyselee vinkkejä miten vois parantaa omia juttuja.

Re: Aloittelijalle neuvoa

kyllä oli todella rentomeininki ja tulen kyllä toistekkin smile

Taito on sitä kun tuuri muuttuu tavaksi.

Re: Aloittelijalle neuvoa

OK jos kesäkuussa tulis ,ny tosiaan keskivikot varattu siihen asti

JH

Re: Aloittelijalle neuvoa

Sunnuntain ^^

Elias M

Re: Aloittelijalle neuvoa

Sununtait oon viettäny euran suunnalla viime aikoina:rolleyes:D
Menee vaikeeks::rolleyes:

JH

Re: Aloittelijalle neuvoa

Aloittelijalta kiitokset sille kaverille, joka opasti tälläistä noviisia
valitsemaan kiekkoja kesportissa. Kiekko sopi käteen kuin naula päähän;)

Re: Aloittelijalle neuvoa

Oleppa hyvä! smile

Re: Aloittelijalle neuvoa

Vaikkei tähän topiciin olekkaan pariin vuoteen tullut uusia postauksia heitän oman kommenttini. Itse olen aloittanut lainakiekoilla... pari kierrosta kävin heittämässä Porkan puolella (12 rataa) viime kesänä, tänä kesänä pari päivää Ylöjärvellä ja nyt vasta syksyllä puri kiekkokärpänen kunnolla.

Aloittelijalle minusta sopii, tai siis minulle sopii, parhaiten Discmanian FD Jackal (D-line). Lentää hyvin ja suoraan, vakaa. Käytän sitä eniten. Toinen hyvä "ensikiekko" on myös DX Archangel. Pitkän matkan draiveri, nopeus on 8, lentää minusta aika hyvin suoraan, vain pienellä vasemmalle kääntyvällä laskulla. Hyvä liuku.

Mutta nämä on makuasioita.

In Huk Lab we trust