Topic: Scandinavian Open

Aattelinpa vähän kirjoitella kuulumisia kisan varrelta, kunnei aikataulu ole kovin tiukka (yksi kierros päivässä), hotellista löyty ilmanen netti ja läppärikin tuli mukaan. Nyt siis saavuttu emännän kanssa hotellille tänne Skellefteåån ja pienen iltapalan jälkeen nukkumaan. Aamulla sitten hotellin, toivottavasti runsaan, aamiaisen kautta ihastelemaan ruotsalaista ratasuunnittelua. Matkalla tänne sattuivat Tampereelta Valtteri Nygren ja Janne Kotka samalle lautalle ja tuli jos jonkimoista heitto/kisa-analyysiä jo siinä heitettyä. Hotellin check-inissä tuli morjestettua myös Charlie Meadia (British Open TD ja Markon paha vastus euroopanmestaruuskisoissa smile) kun sattui äsken samaan aikaan siihen saapumaan.

Ennakko-odotukset on vähän ristiriitaiset, putti alkaa pikkuhiljaa löytymään mutta on vielä kaukana varmasta. Toisaalta eilen irtosi Vihiojalla viikkisvoitto ja kaikki osa-alueet tuntu ainakin jotenkin toimivan. Jokatapauksessa tavotteena on rahoille eli jonnekkin 30 sakkiin. Sen verran paljon on mua paremmilla ratingeilla pelaajia mukana, että tuohon tavotteeseen tarvii jo oikeasti onnistuakkin.

"play for show, work for dough" -Lloyba

Re: Scandinavian Open

Näitä onkin kiva lueskella tulevina päivinä! Laita vaan tulemaan kisaraportteja.

ONNEA KISAAN!  big_smile

Scouttaa se Charlie ja laita muurahaisia sen laukkuun. wink
Ei vaan, kerro terveisiä, että kohta nähdään. Viime vuosina ei olla paljoa nähty, mutta yhteinen pelihistoria alkoi 1980 ultimaten EM kisoissa, missä pelattiin ikimuistoinen ja tulikivenkatkuinen finaali Suomi - UK. Suomi voitti! smile

Marko Timonen

Re: Scandinavian Open

tsemit ny sin skandiin ja koita onnistua niin kisaraportin kuin myös kisan ohella... Brittirapsu on myöhäsä wink

Vain voitolla on väliä!

Re: Scandinavian Open

Kiitos onnentoivotuksista, onnea todella tarvitaan tuolla radalla, kun taito tuntuu loppuvan kesken smile

Nyt on sitten harjotuskierros pelattu, saunottu ja uitu ja voikin syventyä ulostamaan tekstiä. Radallahan on aivan käsittämöttämän hienot puitteet ja väylät ovat oikeasti väyliä, eli paskoista heitoista rankaistaan, mutta hyvät palkitaan. Ei mitään pystymetsässä heittämisiä. Ruohokin on leikattu niin matalaksi, että voisi jopa harkita rollereita joissain tilanteissa. Voisin väittää radan vähän suosivan oikeakätisiä ja joudunkin turvautumaan aivan liian usein annukkaan. Varmaan joku 7 avausta annukalla. Annukka tuntuu olevan melkoisen ruosteessa ja toisaalta forestakin puuttuu sekä pituutta että tarkkuutta, jotta silläkään viitsisi heittää. Muutama harjotuskierros olisi kyllä tarvinnut keretä enemmän vetämään, jotta olisi jokaiselle väylälle kerennyt saamaan jonkun hyvän suunnitelman. Nyt joutuu jollain viidellä väylällä menemään ihan fiilisten mukaan. Radan luonne tuntuu olevan myös se, että pirkot on todella kaivettava ja mokia pystyy tekemään helpolla. Tuollainen sijottaminen sweet spotteihin on myös vähän outoa peliä itselle, kun aina tottunut yrittämään korille avausta. Täällä joutuu esim ykkösväylällä sijottamaan kolme peräkkäistä draivia ja siltikään ei usein olla vielä korilla. Tahtoo tollasia väyliä Suomeenkin!

Kaiken kaikkiaan odotan huomista päivää innolla, ja uskon että hauskaa on, vaikka ne draivit ei aina väylällä pysyisikään. Oma lähtö on huomisen viimeisessä poolissa (klo 14:20 paikallista aikaa) ja samassa kolmen hengen poolissa mukana kaksi entuudestaan outoa ruotsalaista. Kisassa on mukana ilahduttavan paljon suomalaisia mutta harmillisen vähän variksia...

ps. Brittijutut o Mikko jo unohdettu ja nyt keskitytään seuravaan. wink

"play for show, work for dough" -Lloyba

Re: Scandinavian Open

Mielenkiintoista kuulla radasta. Suunnitelmissa olis suunnistaa sinne ensi kesänä.

Muistan jonkun kehuneen, että siellä on paljon hyttysiä! Näkeekö parven läpi korille?

Marko Timonen

Re: Scandinavian Open

Hyttysiä, paarmoja ja kärpäsiä riittää, mutta vielä kori kuitenkin näkyy big_smile

"play for show, work for dough" -Lloyba

Re: Scandinavian Open

eka kiessi meni mäntylän pojalta semihyvin... 987 alustava ratingi ja 10. sakkiin ei ole montaa heittoa eroa!

ps. Markus, siitä 18 -väylältä oli otettu viime so:ssa kokonaiset 5 pirkkoa, joten toi ?nosto?kakkone oli sitäkin upeempi?! wink

Vain voitolla on väliä!

Re: Scandinavian Open

Joo rundi oli kaiken kaikkiaan ok, caddie loistava smile Tulos 67 (yksi yli parin) ja sillä jaettu 34. sija. 4 heittoa 6. sijasta joten ihan geimeissä mukana ollaan viel. Kadoksissa ollut putti tuntui löytyneen ja mukana koko rundin seurannut videomies sai varmasti muutaman hyvän putin multa talteen. Mokelluksiakin toisaalta tuli sitten draiveissa ja lähestymisissä melkoisesti. Ihan käsittämättömiä mokia, osa saattoi olla kameramiehen lisäpaineiden takia, mutta ei nyt kaikkea senkään piikkiin voi laittaa. Nyt kuitenkin alkaa pikkuhiljaa hahmottua jokaiselle väylälle taktiikka, joten seuraavalla kiessillä pitäis jonnekkin pariin tai alle painaa.

Alkurundilla ykkösellä olin ihan kipsissä ja draivi suoraan vasemmalle mettään. Siitä toinenkin draivi mettään, kolmas väylälle, neljäs mettään, viides väylälle ja pitkä putti sisään -> par 6 korttiin. Kakkoselta avaus mettään ohi saaren ja ympyrä neljä korttiin. Sitten alkoi pahin jännitys hävitä ja painoin kaksi pirkkoa putkeen. Loppurundi menikin sitten bogeja vastaan taistellessa siinä kuitenkaan onnistumatta ja esim kahella vikalla väylällä painoin ob:lle. Vikalla kuitenkin suurehkon yleisön edessä sain kerättyä itseni kasaan ja tuli laitettua avaus johkin kuuteen metriin ja putti sisään (139m tiukahko väylä, mutta sopiva vasurin ässäävälle heitolle). Se tuntui sen verran makealta kameramiehien kehuttua päivän parhaaksi draiviksi sillä väylällä, että siitä on mukava jatkaa huomiselle cool

"play for show, work for dough" -Lloyba

Re: Scandinavian Open

Hyvältä kuulostaa! Eteenpäin sano mummo lumessa!  wink

Marko Timonen

Re: Scandinavian Open

http://www.pdga.com/tournament-results? … =9720#Open

tuolta sitten vielä sitä tulospalveluakin...

Vain voitolla on väliä!

Re: Scandinavian Open

26      12.50      Martin Jenny      SWI      MPO      8446      964
    12.50     Juho Parviainen     FIN     MPO     30858     991
    12.50     Markus Mäntylä     FIN     MPO     36465     967
    12.50     Håvard G. Frøysa     NOR     MPO     31549     950

siinä tämän päivän pooli... vain partsi antaa vastusta hmm

Vain voitolla on väliä!

Re: Scandinavian Open

Kato meen Jennyki o siäl. smile

Re: Scandinavian Open

Tänään meinas homma karata ihan täysin lapasesta. Ykkösellä taas taistelulla par 6, joka ei hirveästi tyydytä. Sitten kakkosella taas avaus ohi saaren ja ympyrä nelonen korttiin. Tuttu kaava. Harmi vaan, että siihen ne yhtäläisyydet viime kierrokseen nähden loppuivat. Seuraavalta väylältä toinen heitto ob:lle. Ja putti ohi. Ja toinen putti ketjuista ulos. Hieno ympyrä seiska korttiin viime rundin kolmosen sijaan. Seuraavalta sentään irtosi laihasti lohduttava pirkko. Sitten väliin muutama tasapaksu par ja ekan ysin loppuun pari tyhmää bogia. Etuysi siis +5, joka oli 5 huonommin kuin eilen..eihän sen näin pitänyt mennä.

Takaysi mentiinkin sitten tylsistymisen rajamailla paria nappaillen. Välillä tuli kämmättyä pirkkoputtia ja välillä seivattua pariin. Tokavikalla väylällä (pitkä par4) kuitenkin onnistunut avaus ja lähäri ja pirkko korttiin. Ajattelin tässä vaiheessa, että jos saisi vikalta birdien, kuten eilen, saisi vielä taisteltua itsensä alle 70. Saavuimme vikalle tiille ja JR saapui videokameran kanssa seuraamaan avauksiamme. Kysyipä multa siinä vielä, että meinaanko laittaa holarin, kunnei viimeksikään kaukana ollut. Naureskelin idealle hiljaa mielessäni ja keskityin heittoon. Heitto vaikutti varsin onnistuneelta siinä vaiheessa, kun star boss käänsi sivistyneesti yli. Siinä vaiheessa kun kiekko alkoi feidaamaan takaisin ajattelin, että tuostahan voisi pirkon saada. Kaikkien yllätyksesti kiekko kuitenkin feidasi suoraan koriin ja myös pysyi siellä! 139m väylällä holari! Eihän sitä muuten uskoisi kukaan, mutta onneksi tuli videolle big_smile

Kaikenkaikkiaan ihan ok palautuminen alun mokeltamisten jälkeen ja tosta vikasta väylästä riittänee iloa vielä pitkään, vaikka kierrostulokset ei tästä paranisikaan. Tänään siis kierrostulos 68 (+2) ja yhteistulos siis +3. Huomenna pitäisi jo kyllä väkisin painaa alle parin, jos rahoille haluaisi. Tän hetken sijotuksesta tai huomisen poolista ei ole vielä hajua. Toivottavasti en paljoa tippunut sijotuksissa.

"play for show, work for dough" -Lloyba

Re: Scandinavian Open

Hienoa peliä ja varmasti mahtava tunne painaa holari tuollaisessa kisassa! Taisi olla silläkin kierroksella paras avaus big_smile.

Re: Scandinavian Open

17      11:10      Henrik Wahlman      SWE      MPO      25823      993
    11:10     Jimmie Nilsson     SWE     MPO     30793     956
    11:10     Mikko Kaakinen     FIN     MPO     28826     979
    11:10     Markus Mäntylä     FIN     MPO     36465     967

näemmä holarijannun sijoitus on tippumassa, kun jokunen pooli taaksepäin on tullut pudotusta. tosin tämähän oli odotuksissakin... ei muutaku tulta munille ja vähintään 3 holaria huomenna! tongue

Vain voitolla on väliä!

Re: Scandinavian Open

Näköjään sijotus noussu 34. -> 32. roll Lähtöaika aikaistunut nyt kun tuol o mastersseja ja naisia välissä.

"play for show, work for dough" -Lloyba

Re: Scandinavian Open

saiko holarista rahapotin ?? tai jotain palkintoa

Re: Scandinavian Open

Toisin kuin varisten viikkokisoissa, tuolta ei mitään saa (ainakaan ei ole ilmoitettu, voihan se olla et järjestäjä keksii jonku kivan yllärin). Eli haaskuun meni sekin holari wink

Vain voitolla on väliä!

Re: Scandinavian Open

Maailmallakin reagoitu Maken puttiin wink

http://www.pdga.com/so-day-two

While the leaders played hot, the shot of the day undoubtedly belonged to Finland’s Markus Mäntylä. He ACED the more or less level 139m/456’ #18 (say what?!) with a lefty backhand.

Vain voitolla on väliä!

Re: Scandinavian Open

Onnee holarista.
Poimis oli laittanu liiton foorumille kartan tosta väylästä, eikä kyl oo mikään perus holariväylä. Ei ihan joka jätkä tee 140 metrisellä väylällä holarii, jos tekee ollenkaa. wink

Re: Scandinavian Open

http://www.youtube.com/watch?v=14hoHDXqQfY

Siitäpä sitä voi ihailla.

Tuoreet terveiset radalta: loistava alku kiessille mutta takaysi antoi vähän turpiin, lopulta kuitenkin tavoiteltu alle par -kierros, eli 65 (-1).

Vain voitolla on väliä!

Re: Scandinavian Open

Hyvät oli fiilikset näköjään. ja onnee holarista! smile

Lauri Tammisto.

Re: Scandinavian Open

Tänään mun nimeksi kisapaikalla oli näköjään vaihtunut "the ace man" smile Kierros lähti käyntiin kuten joka kerta tähän asti, ihme taistelujen kautta ykköseltä par 6. On se nyt kumma miten siitä ei voi saada sitä pirkkoa. Kakkosväylä sen sijaan poikkesi positiivisesti kaavasta ja sain avauksen jäämään saareen. Korttiin 2 ja älyttömän hyvillä fiiliksillä eteenpäin. Kolmoselta pienien vaikeuksien kautta par 4 ja neloselta jälleen 2 (kuten jokaisella kierroksella tähän asti). Vitosella hyvä avaus ja lähestyminen ja birdie 3 korttiin. Kutosella tarvi venailla ärsyttävän pitkään ja pistin vähän ujon pommimhysseavauksen lyhyeksi pyltsiin, mutta huonon lähestymisen ja loistavan putin ansiosta vielä seivasin par 4:sen. Seiskalla nappiavaus ja hyvä lähestyminen ja putti sisään, birdie 3 ja yhteistulos tähän mennessä -4. Sitten edessä pelottava porttimandoväylä, josta yleensä ainakin joku poolissa ottaa todella isoa lukua. Tänään kuitenkin kaikki heittivät loistavat avauksen mandon edessä olevan lammikon eteen ja taka heitto mandosta läpi. Itse laitoin pitkän putin ohi, kuten tekivät poolin ruotsalaisetkin, mutta Kaakinen paino kolmosen korttiin. Ehkä vaikein pirkko koko radalla! Itselle tuli siis par nelonen, johon varsin tyytyväinen ja kukaan poolista ei pelannut yli parin. En tiedä mahtoko ykköspoolikaan vetää tota väylää noin hyvin smile Ysillä sitten kaikille par 3:set enemmän tai vähemmän paskojen avausten jälkeen ja black nine, eli tuo radan vaikeampi alkupuolisko suoritettu. Itselläni tuloksena bogey-free -4 (31), joka tuntu aivan käsittämättömän hyvältä eilisen +5 jälkeen. 9 heiton parannus edelliseen kiessiin 9 väylän jälkeen (ja paremmin kuin Locastro tai Lundmark tänään), ei paha smile

Sitten välipalaa nassuun ja scoret väliaikapisteelle. Mielessä rupesi jo vilkkumaan kaikenmoisia alle 60 kierroksia ja jännitys kasvoi ehkä liikaakin. Vähän jotain sipuliongelmia tommosessa tilanteessa mulla aina. Sitten alko toka puolisko. Kympiltä paska avaus ja pitkä putti ohi ja par 3 korttiin. 11 hyvä avaus, huono lähestyminen, pitkä putti ohi ja par 4 korttiin. Sitten helpohko 100 metrinen oikeenkäden hysseväylä. Painoin buzzzilla annukan ekoihin puihin, siitä kaamea lähestyminen ja koska kori on korotetulla paikalla, ei ollut oikein edes järkeä lähteä koittamaan 20m puttia sisään. Kierroksen eka bogey korttiin ja harmitus melkoinen. Sitten vuorossa mun painajaisväylä. Pitäisi pystyä vetämään joku reilu 100m todella jyrkkä oikeenkäden hysse kapeaan mutkaan ja siitä suora heitto mukille. Mää en ees yritä sinne asti vaan pistän putterilla mutkan alkuun ja siitä pommihyssellä koitan suoraan kupille. Nyt ihan ok avaus mutta ehkä pari metriä liian lyhyt, jolloin jouduin laittamaan hyssen aivan liikaa oikealle ja pyltsiin. Lopulta tuloksena bogey 5, ja mieli senkun mustuu. Sitten väylä 13, joka on myös vähän haastava vasurille ja oon ottanu taktiikaksi heittää upsin lammen eteen ja siitä koittaa 10 metristä puttia sisään. Nyt kuitenkin upsi ekoihin puihin, lähestyminen pitkäksi, putti alarautaan ja bogey 4 korttiin. Kolmas bogey putkeen, jepjep. Väylä 14 on mun toinen "pakkokakkosväylä" radalla enkä ole siinä vielä kertaakaan kakkosta saanut. Nytkin hyvän näkönen pommihysseavaus 7 metrin päähän mukista mutta pomppu takaisinpäin ob:lle. Korttiin kuitenkin ympyrä kolmonen ja bogeyputki poikki. Väylällä 15 kaamea avaus pyltsiin, mutta pyltsistä ok fore väylälle, ok lähestyminen ja seivi par 4 korttiin. Sitten kisan kahteen ainoaan siivutusväylään. Väylällä 17 pitkä hyvä avaus, hyvä lähestyminen ja pirkku 3 korttiin pitkästä aikaa. Viimisellä väylällä sitten porukka kyselemässä, että meinaanko taas laittaa holarin ja ajatuksissa, että otetaan nyt ainakin helppo par kuleksimasta pois. Avaus kuitenkin lipesi todella pahasti kädestä oikealle pyltsiin ja siitä 40m huono jatkoheitto forella johonkin 15 metriin. Putti ketjuista ohi ja bogey 4 korttiin. Eihän tässä näin pitänyt käydä suorastaan loistavan alun jälkeen. Tulos kuitenkin tyydyttävä 65 (-1) ja yhteistulos nyt +2. Eiköhän tällä ainakin vielä huomiselle finaalikiessille pääse. Tänään oli erittäin hyvä henki poolissa ja ylävitosia jaeltiin. Kaakinen vetikin sitten hirmusen rundin 59 (etuysi -2 ja takaysi -5) ja nousi varmasti sijoituksissa kahdenkympin sakkiin.

Kaiken kaikkiaan ihan perustyydyttävää ollut kisat tähän asti. Välillä mokeltaa ja välillä sujuu. Putit on nyt sujunut hyvin, mutta lähestymiset on ollut ihan täyttä kuraa. Niitä pitää kotosuomessa treenailla ja paljon. Huomenna sitten hyökätään ja kokonaistulos pitäisi saada ainakin pariin, mielellään alle! Harmi vaan, että mahdollinen vesisade saattaa sotkea kyllä tulostavotteita.

Last edited by Markus (17.07.2010 18:29:32)

"play for show, work for dough" -Lloyba

Re: Scandinavian Open

19      Markus Mäntylä      FIN      MPO      36465      967      67      68      31           166     

tilanne etuysin jälkeen... more to follow

Vain voitolla on väliä!

Re: Scandinavian Open

28      Markus Mäntylä      FIN      MPO      36465      967      67      68      65           2      200

ja siinä koko kiessin jälkeen tilanne... nousu jatkuu wink

7      09:30      Michael Stelzer      GER      MPO      8357      984
    09:30     Markus Mäntylä     FIN     MPO     36465     967
    09:30     Juhani Vainio     FIN     MPO     30752     973
    09:30     Henrik Wahlman     SWE     MPO     25823     993

ja finaalikiessin pooli...

Last edited by MikeJones (17.07.2010 21:02:08)

Vain voitolla on väliä!